Vihreitä munia ja kinkkua: toinen kattaus (2022)

Varoitus! Mikäli lukija aikoo katsoa Vihreitä munia ja kinkkua, on suositeltavaa jättää tämä ja kaikenlaiset muut arvostelut sekä juonireferaatit etukäteen lukematta, sillä sarjan hauskuus piilee nimenomaan sen luovuudessa ja yllättävissä käänteissä. Mene siis, ja nauti aikamme laadukkaimmasta televisioanimaatiosta maailmassa ennen tämänkään vähän lukemista!

Jokunen vuosi sitten Warner Brothersin animaatioimperiumi meni tekemään sopimuksen Netflixin suoratoistojyrän kanssa kokonaisen jättimäisten tuotantoarvojen animaatiosarjan luomisesta. Tuon kyseisen megalomaanisen mammuttimaisen sarjan lähdeaineistoksi valikoitui supi surkeiden Hollywood-filmatisointien riivaaman sanaseppo Dr. Seussin pikkuinen lapsille suunnattu runokirjanen, jonka pohjalta tuotettu Vihreitä munia ja kinkkua oli pienistä kömmähdyksistään huolimatta valtava arvostelu- ja yleisömenestys – siitäkin huolimatta, että melkein kaikki sarjan nimeä ja tyyliä lukuun ottamatta olikin todellisuudessa Warnerin ja maailman huippua alallaan edustavien tekijöiden oman ihanan luovan mielikuvituksen tuotetta.

Niin runsahasti henkisiä orgasmeja kuin ensimmäinen tuotantokausi ainakin omassa ajukopassani laukaisi, päättyi tarina varsin inhottavasti vain uuteen cliffhangeriin sekä vuosikausien tuskalliseen odotukseen, johon luvattua jatkoa saatiin vasta aivan hiljattain. Toinen kattaus jatkaakin suoraan siitä, mihin ensimmäisen kauden finaalissa jäätiin: Sam-I-Am on viimein saanut suostuteltua Michael Douglasin äänellä yrmyilevän Guyn maistamaan vihreitä munia ja kinkkua – kaksikko on siis vihdoin kypsä etsimään Samin kauan sitten kadonnutta mystistä äityliä, joka myös Pam-I-Amin nimellä tunnetaan. Aivan ensimmäisenä twistinä sekä raikkaana irtiottona aiempaan Toinen kattaus onkin tyypillisen road tripin ja macguffin-metsästyksen sijaan pohjimmiltaan tarina äidin ja pojan, miehen ja tämän perheen sekä Shakespeare-tyyliin kahden toisiaan vihaavan heimon suhteesta.

Mutta mitä tekemistä tällä kaikella on vihreiden munien ja kinkun kanssa? Eipä oikeasti yhtään mitään, tietty mielikuvituksellinen kulinaarinen teema vain sattuu olemaan yksi kahteen tuotantokauteen jaetun spektaakkelin tarinan läpi jatkuvista johtoaiheista. Oikeasti toinen tuotantokausikaan ei enää edes "perustu" siihen samaan kirjaseen, vaan kylmää sotaa satirisoivaan humoristiseen kirjaseen nimeltä "The Butter Battle Book", josta Ralph Bakshi ohjasi oman näkemyksensä jo 80-luvulla juuri ennen rautaesiripun ja sosialismin tuhoa. Kuten arvata saattaa, tälläkin kertaa kyseisestä opuksesta on napattu vain perusidea, jota on edelleen laajennettu sekä jatkokehitelty äärimmäisen hyvällä maulla sekä tyylillisesti niin pitkälle, ettei samaisen kirjasen lukemisella juuri saakaan katsomiskokemustaan pilattua. Vitsin ydin onkin tunnelman muuttumisessa yllättäen näinkin radikaalisti ensimmäisen kevyehköstä ja hauskasta seikkailusta vakavammaksi poliittiseksi trilleriksi.

Vihreiden munien ja kinkun toista tuotantokautta tiivistettiin ensimmäisestä muutamalla jaksolla, jolloin lopputulokseenkaan ei jäänyt sekunnin kymmenyksenkään vertaa täytemateriaalia tai loputtomuuksiin asti venytettyjä kohtauksia. Pienen lapsen vinkeää luovuutta sekä älykkäällä tavalla lapsekasta huumoria tihkuvan Toisen kattauksen seuraaminen tuntuukin kuin huippuluokan muusikon improvisoinnin seuraamiselta: aina kun alat kokea tarvetta mennä vessaan, maestro vetääkin hihastaan hypnoottisen kekseliästä tajunnanvirtaa, ja kaikenlainen maallinen poistuu mielestä jälleen tuntikausiksi. Toisella kattauksella on mittaa vajaa viitisen tuntia, mutta ennen viimeisen jakson loppua en hypnoosissani rohjennut irtautua sarjan parista edes syömään. Warnerin ja Netlixin tekijät ampuvat katsojaa sellaisella sarjalla uskomattoman muistettavia hahmoja sekä päiväkodin piirustustunnilta lainattuja vinkeitä yksityiskohtia, että moiseen mielikuvituksen tsunamiin törmää enintään kerran sukupolvessa – jossa silloinkaan.

Mihinkään aiempaan sanomiseeni minulla ei tällä erää olekaan enää juuri lisättävää. Vihreitä munia ja kinkkua on yksi aikamme johtavista piirretyistä televisiosarjoista, ja Toinen kattaus onnistuu vielä entisestään petraamaan kaikessa ensimmäisestä tuotantokaudesta. Olen koettanut yön yli miettiä jotain pientä nuristavaa näkemästäni, mutta olen samalla vaivalla löytänyt siitä vain entistä enemmän ansioita: tällä kertaa jopa lopun kikkailu on onnistuttu rytmittämään ensimmäistäkin sujuvammaksi tykitykseksi, viimeinen jakso jopa onnistuu sitomaan kaikki avoimet langat niin nätisti yhteen, ettei kolmatta tuotantokautta juuri enää jatkoksi kaipaisikaan. Vihreitä munia ja kinkkua ei ole vain kypsillä yleisinhimillisillä teemoilla vuorattu kertomus ystävyydestä ja perheestä, mutta sillä on jopa syvempää pasifistista sanomaa sodan ja väkivallan mielettömyydestä.

Intuitioni kertoo minulle, että viimeistään toisen tuotantokauden myötä tätä sarjaa tullaan vielä tulevaisuudessa juhlimaan yhtenä lajityyppinsä moderneista klassikoista.

Ugh! Olen puhunut.


Arvio: 5/5


GREEN EGGS AND HAM: THE SECOND SERVING, 2022 USA
Ohjaus: Bradley Raymond, Piero Piluso
Käsikirjoitus: Brian Schacter, Jared Stern, John Whittington, Kate Thulin , Katie Greenway, Mark Rizzo
Näyttelijät: Adam DeVine, Diane Keaton, Ilana Glazer, Jose Andres, Kevin M. Richardson, Michael Douglas, Patricia Clarkson, Rob Brydon