Kauan sitten ammoisina aikoina joku viisas meni keksimään piirretyn sarjan nimeltä Adventure Time, josta muodostui yksi edellisen vuosikymmenen menestyneimmistä ja vaikutusvaltaisimmista lajissaan niin hyvässä kuin pahassakin: alkujaan kovin moni televisiopomokaan ei varsinaisesti lämmennyt sarjan tekijöiden omintakeisille design-ratkaisulle, joiden johdosta koko luomus näyttää kuin vauvan piirtämältä. Adventure Timen menestyksen myötä tuosta kyseisestä tyylittelystä variaatioineen muodostui aikansa klisee, joka useimmiten toimii lähinnä tekosyynä tuottaa typerryttävän yliyksinkertaistettua ja taiteellisesti ala-arvoista animaatioviihdettä kansalle mahdollisimman nopeasti ja halvalla.
Kentaurien maa on Netflixin uusi "lapsille" suunnattu musikaali- ja piirrossarja, eli oikeasti aikuisille suunnattu ajallemme tyypillisesti itseironiaa tursuava animoitu seikkailu – josta kovin moni tuskin lienee kuullutkaan, sillä sarjasta ei sen osakseen saamasta hypestä huolimatta varsinaisesti ole muodostunut mitään kaksista menestystä, vaikka tietty osa harrastavasta kansasta vaikuttaisikin nopealla silmäyksellä siitä erityisen paljon pitäneen. Mitä ilmeisimmin Netflixin roimat leikkaukset tuotostensa markkinoinnin suhteen ovat siis vihdoin alkaneet kantaa hedelmää; itsekin alaa ja genreä seuraavana kuulin Kentaurien maasta vasta toisen tai kolmannen lähteen kautta – ja sittenkin vahingossa.
Ison ja pahan striimauspalvelun uunituoreen päähenkilö on yksinkertaisesti hevonen nimeltä Hevonen, joka ensimmäisen jakson kuluessa eksyy Mordorin maata muistuttavan pimeyden maan taistelujen tuoksinassa rakkaasta omistajastaan ja päätyy keskelle ärsyttävien laulavien kentaurien maailmaa. Hummani hei päätyykin uusien kentauriystäviensä matkalle sateenkaaritietä pitkin etsimään vastauksia tarinan avoimiin kysymyksiin sekä etsimään itselleen taikaesinettä, jonka avulla Hevonen saisi viimein yhteyden rakastamaansa ihmiseen. Kentaurien maan tarinassa onkin kuultu varovaisia kaikuja Taru sormusten herrasta -trilogiasta sekä Wizard of Ozista, mikä myös omasta mielestäni tuntuu erittäin osuvalta vertaukselta, sillä aivan perustavanlaatuisimmalla mahdollisella tavalla juurikin kyseiset kertomukset tulivat myös itselleni aivan ensimmäisenä mieleen sarjaa katsoessa genre-eroista huolimatta.
Sanalla sanoen itse tarina ei varsinaisesti olekaan Kentaurien maan merkittävä vahvuus, mutta sen mielikuvitus ja huumori ovat mainintansa ansainneet. Kaikesta näkee, että tiettyäThe Ren & Stimpy Shown kaltaista rempseää ysärityyliä on ainakin ideatasolla lähdetty yhdistelemään nettiajan keskittymishäiriöisille ominaiseen meemitaiteiluun ja kaiken mahdollisen meluisan sekä äänekkään lakkaamattomaan sarjatulitukseen. Renistä ja Stimpysta sekä monesta muusta aikansa eturivin tuotteensa poiketen Kentaurien maa ei kuitenkaan tuntunut koettelevan luovasti rajoja tai tarjoavan minkäänlaista oivaltavampaa sisältöä, vaan sattumanvaraiset animeviittaukset unohdetaan yhtä nopeasti kuin nähdäänkin, täysin itsestään selvät turvalliset pieru- ja pippelivitsit käydään lähinnä pinnallisesti läpi niin, että kuka tahansa kykenee ne ymmärtämään välittömästi.
Mielikuvituksen puutteesta ei Kentaurien maata tosin voi laisinkaan soimata. Pelkästä päähenkilöiden laumasta voisi esimerkiksi lohkaista metroseksuaalin seeprataurin kaltaisia persoonallisuuksia, mutta matkan varrella vastaan astelee mm. tyypillinen someajan tuntikausia suosikkisarjansa mytologiasta pedanttisesti vääntävä nörtti, jonka fanituksen kohde vain sattuu olemaan aiemmin mainittu toinen maailma. Ensimmäisen tuotantokauden viimeisen puolikkaan taso tuntuisikin yleisesti nousevan myös tällä tasolla, lähtien Catsin paria vuotta aiemmin nähtyä surkuhupaisaa filmatisointia parodioivasta jaksosta, jonka laulavat kissat ovat kuin Twitteriin omatekoisia sarjakuviaan jakavan teinin kynästä.
Vähäistäkin keskustelua Kentaurien maan ympärillä seurannut lieneekin jo ennestään tuttu sen tuotantotavasta, jossa kahteen eri maailmaan sijoitetun seikkailun animaatiopuoli delegoitiin kahdelle eri studiolle merkittävällä tavalla eroavien tyylien saavuttamiseksi. Moni ihastelija kuitenkin tuntuu unohtaneen, että vastaavaa tyylikikkailua on alalla harrastettu jo vuosikymmeniä, muistan esimerkiksi jo 90-luvulta aiempien vuosikymmenten tuotoksille ilkkuvia piirrettyjä, joissa sekoitettiin tarkoituksella uutta ja vanhaa laatueron korostamiseksi. Vuosikymmen sitten alkujaan julkaistu Gumballin mieletön maailma pani vieläkin paremmaksi yhdistelemällä tusinoittain erilaisia tyylilajeja ja tekniikoita saumattomasti likimain jokaisessa episodissaan vuosikausien ajan. Näin ollen Kentaurien maan tuotantopuolen valinnoissa ei enää nykypäivänä ole mitään ihmeellistä.
Pääsemme viimein varsinaiseen aiheeseen, eli Kentaurien maan designiin ja tyylillisiin ratkaisuihin. Sarja siis yhdistelee kahta hyvin erilaista ulkoista animaatiotyyliä, joista toinen on Avatar: The Last Airbenderiä muistuttava geneerinen animevaikutteinen sekä toinen Adventure Timesta ammentava vauvamaisen simppeli, suorastaan amatöörimäinen ulkoasu, jota ainakin itse inhoan aikamme animaatioissa yli kaiken. Lapsekkaampi hahmodesign ilmeisesti ajatellaan monesti jotenkin ilmaisuvoimaisemmaksi ja ilmeikkäämmäksi, mutta omasta mielestäni liika yksinkertaistaminen lähinnä syö hahmoista ja animaatioista kaiken persoonallisuuden sekä ilmaisun rikkauden, jolloin lopputuloskin päätyy lähinnä toistamaan itseään ja vähän muitakin. Visuaalista spektaakkelia musiikkiin yhdistävässä musikaalissa tympeä ja persoonaton ulkoasu repii omissa silmissäni rikki huomattavan osan sen vetovoimasta – olkoonkin, että itse sarjan Broadwaylta napatut alan ammattilaiset ovat parhaimmillaan huikeita esiintyjiä myös mikrofonin ääressä.
Netflixin Kentaurien maata ei siis toisin sanoen ole tehty juuri Brutuksen makuun, mutta muiden kanssaharrastajien reaktioista päätellen taidan edelleen olla yksin mielipiteineni, joten uteliaiden sopii tarkastaa sarja myös omakohtaisesti. Samoihin aikoihin Kentaurien maan kanssa näkyy muuten ilmestyneen myös Beastarsin toinen tuotantokausi, josta maksava kansa tuntuu olevan vähintään yhtä vaitonainen ja epätietoinen kuin edellisestäkin. Kyseisen sarjan ensimmäinen kausi jo itsessään sisälsi valovuosia mielenkiintoisempia ideoita, maailmanrakentelua ja teknisiä oivalluksia kuin tusina nykypäivän länsimainen valtavirran animaatiota yhteensä, joten myös toiselta kaudelta on lupa odottaa paljon. Sääli huonoa markkinointia.
Arvio: 2/5
CENTAURWORLD: SEASON 1, 2021 USA
Ohjaus: Christina Manrique, Jen Bennett, Jeremy Polgar, Katie Shanahan, Megan Dong
Käsikirjoitus: Amalia Levari, Aminder Dhaliwal, Jen Bardekoff, Jessie Wong, Megan Dong, Meghan McCarthy, Minty Lewis, Ryan Harer, Todd Casey
Näyttelijät: Chris Diamantopoulos, Josh Radnor, Kimiko Glenn, Megan Dong, Megan Hilty, Parvesh Cheena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.