Niebelungen laulu (1924)

Vaikka kuinka yritän, en pysty keksimään kovin montaa elokuvaa, joka pystyisi jakamaan mielipiteitä yhtä paljon kuin Fritz Langin Niebelungen laulu. Kyseessähän on yksi ohjaajansa, saksalaisen elokuvan ja ylipäänsä eeposten klassikko sekä fantasiaelokuvien isoisä. Samalla se on kuitenkin ihan oikeasti tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä vaativa viisituntinen megaspektaakkeli sekä hyvin kansallishenkinen nuoruutta ja kuuliaisuutta palvova mammutti, jota kovimmat natsit tekijöidensä harmiksi ihailivat kyynelet silmissä ja imivät siitä inspiraatiota omiin visioihinsa Hitleriä ja Goebbelsiä myöden. Toisaalta useat natsijohtajat pitivät myös piirretyistä. Fritz Langilla itsellään ei ollut mitään tekemistä tulevien pahisten kanssa, sillä hänellä itsellään oli juutalaista taustaa ja mies pakenikin myöhemmin Yhdysvaltoihin natsien noustua valtaan.

Niebelungen laulu perustuu samannimiseen Saksan viralliseen kansalliseepokseen. Elokuva jakautuu kahteen osaan ja lukuisiin pienempiin jaksoihin, joista ensimmäinen puolikas kertoo myyttisessä muinaisessa Germaniassa seikkailevasta Siegfriedistä (Paul Richter), joka tarinan alussa surmaa lohikäärmeen ja kylpee sen veressä tullakseen kuolemattomaksi. Siegfried ei kuitenkaan huomaa, että selässään oleva lehti jättää häneen heikon kohdan, mikä koituu lopulta hänen turmiokseen. Epäonnekseen Siegfried tulee sekaantuneeksi kuningas Guntherin (Theodor Loos) kosintaretkelle, mikä lopulta johtaa hänen kuolemaansa. Toisessa osassa raivostunut Kriemhild (Margarete Schön), Siegfriedin leski päättää naida hunni Attilan, joissain käännöksissä myös Etzelin (Rudolf Klein-Rogge) ja palata kostamaan miehensä surman.

Visuaalisesti Niebelungen laulu on häkellyttävään hienoa katsottavaa. Etenkin elokuvan ensimmäinen, taianomaisempi ja fantasiahenkisempi puolikas on käsinmaalattuine massiivisine lavastuksineen sekä pikkutarkkoine puvustuksineen uskomatonta silmäkarkkia, jonka veroista harvoin jos koskaan on tullut missään nähtyä. Jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen viimeistään on selvää, että Niebelungen laulu painii aivan omassa sarjassaan, kaukana kaikista oman aikansa teoksista. Jopa ensimmäisen puolikkaan viehättävän kotikutoiset erikoistehosteet ovat kestäneet erinomaisesti aikaa erinomaisesti, vaikkeivat enää pitkään aikaa ole leikkaavaa terää edustaneetkaan. Jälkimmäisessä puolikkaassa nähdään paljon vähemmän fantasiaa ja vinkeitä erikoistehosteita. Peikkomaisten hunnien kohdalla puvustus ja maskeeraus viimeistään pääsevät oikeuksiinsa. Lopussa nähtävä Attilan linna tiettävästi rakennettiin ja poltettiin maan tasalle ihan oikeasti.

Viisituntiseksi megaelokuvaksi Niebelungen laulun katsominen sujui omalla kohdallani yllättävänkin kivuttomasti. Kyseessä ei millään tapaa ole pelkästään ole pelkän visuaalisen tykityksen ympärille rakennettu elokuva niin kuin voisi helposti luulla, vaan koko teos on mielestäni kauttaaltaan parasta saksalaista laatua ja viimeisen päälle tehty käsikirjoituksesta tarkkaan ja harkittuun ohjaukseen sekä läpikotaisin mallikelpoiseen näyttelijätyöhön. Fritz Langin elokuvista esimerkiksi Metropolikseen verrattuna Niebelungen laulu on mielestäni paremmin rytmitetty rauhallisempien sekä toiminnallisempien kohtausten kesken, eikä suora toiminta aiheuta tämän teoksen kohdalla vastaavaa toimintaähkyä kuin Metropoliksentapauksessa itselläni aina käy. Vielä kun ainakin oman versioni musiikki on Richard Wagnerin Niebelungein sormuksesta voimakkaasti vaikutteita saanut raita, kuva on viimeisen päälle tarkka ja kansaneeppoksen henki on vahvasti läsnä, en keksi elokuvasta oikeastaan kummempaa moitittavaa.

Uskotteko jos sanon että tämä elokuva on tehty sen kuuluisan hyperinflaation aikana? Totta se on. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä Niebelungen laulu tuntuu niin mahtipontiselta ettei sillä näytä olleen budjettirajoitteita ollenkaan. Ehkä tuotantoyhtiöllä oli ulkomaalaista valuuttaa, jolla hyperinflaation oloissa koko juttu saatiin purkitettua pilkkahintaan? Mene ja tiedä. Kyseessä on joka tapauksessa ainakin omasta mielestäni ainutlaatuinen ja parhaimmillaan hengästyttävän voimauttava elokuvaelämys vailla vertaa.


Arvio: 5/5

DIE NIBELUNGEN: SIEGFRIED & KRIEMHILDS RACHE, 1924 Saksa

Tuotanto: Erich Pommer

Ohjaus: Fritz Lang

Käsikirjoitus: Thea von Harbou, Fritz Lang

Näyttelijät: Paul Richter, Rudolf Kleine-Rogge, Margarete Schön, Theodor Loos