The Maxx (1995-1996)

Ysärivuosien MTV oli ihanan kummallinen viihdekanava. Vanhaan aikaan nimenomaan musiikkivideoiden ympärille syntyneen kulttuuri-ilmiön laajentaessa ja vakiinnuttaessa toimintaansa firman johto iski kultasuoneen aikansa suurella animaatiovillityksellä. Koska kanavan kohderyhmä vielä sattui olemaan kaikenlaisesta häröstä ja luovasta kiinnostuneiden nuorten aikuisten sukupolvi, syntyi vanhan veijarin siipien suojissa elämääkin suurempaa hulluttelua, jollaisesta nykymaailman sanitoituun ja turvalliseen höttöön tottunut voi näin jälkikäteen vain ihailla sikäli kuin maailmaa hallitsevien amerikkalaisten teknologiajättien, veroparatiiseista käsin operoitujen mediakorporaatioiden sekä korruptoituneiden poliitikkojen puristuksissa vanhoista MTV-klassikoista ylipäänsä sattuu tietämäänkään.

The Maxx oli aikoinaan olevinaan MTV:n ikioman revittelyosaston itsensä näköinen vastaus Warnerin Batmanille sekä Marvelin Hämähäkkimies-animaatiolle. Vähän erilaisen supersankaroinnin lähdeaineistoksi valikoitui matkan varrella Sandmaniakin piirtäneen, tuotantoaikaan Todd McFarlanen ja kumppaneiden vastikään perustaman Image Comicsin leivissä työskennelleen Sam Kiethin kertaluokkaa kokeellisempi avantgarde-sarjakuva, jonka sanalla sanoen hyvin "monitulkintaisesta" juonellisesta sisällöstä tasoineen väännetään tietyissä piireissä yhä tänäkin päivänä tuloksetta. Kohdeyleisön sekä jälkipolvien harmiksi sarjakuvasta ehdittiin animoimaan lähinnä ensimmäinen kolmannes ennen sarjan lakkautusta, joten lähdeteokseen tutustuminen on välttämätöntä, mikäli vain vähänkään mielii päästä syvällisemmin jyvälle pahvilaatikossa asustavan kodittoman supersankarin maailmasta.

Nimihahmona MTV:n supersankaroinnissa on trikoosankariksi tekeytyvä koditon pummi ja laitapuolen kulkija, joka ei varsinaisesti tee paljoakaan sankarillista tai pysty auttamaan ihmisiä ongelmiensa kanssa. Itse asiassa Maxx itse joutuu kertaa toisensa jälkeen ojasta allikkoon, jolloin tämän perään katsova sosiaalityöntekijä nimeltä Julie joutuu pelastamaan tämän pulasta. Aina välillä Maxx ajautuu selittämättömästi todellisesta maailmasta "takamaana" tunnettuun vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa herkkä ja haavoittuvainen Julie onkin kaikkivoipa viidakon kuningatar ja Maxx tätä "iszeiksi" kutsutuilta valkoisilta jänisotuksilta suojeleva soturi. Liehuvalettinen Julie itse ei tunnu huomaavan holtittomasti risteileviä todellisuuksia tai lennosta vaihtelevaa rooliaan niiden välillä.

Sosiaalityöntekijä Juliesta tiedetään tämän kertaalleen pelastaneen maantien poskesta haavoittuneen jäniksen, jonka tämän äiti kuitenkin päästi armollisesti tuskistaan mäiskimällä tämän lapiolla hengiltä. Toisesta todellisuudesta sekä viidakon kuningattaresta uneksiva Julie löysikin kuin kohtalon oikun kautta elämäntehtäväkseen ihmisten auttamisen. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan kyennyt pelastamaan eräällä retkellään tielleen osunutta huono-onnista koditonta miestä, josta myöhemmin syntyi tämän oma supersankariksi tekeytyvä pahvilaatikossa asustava henkieläin nimeltä Maxx. Lampunvarjostimesta kyhättyä naamiotaan lähes poikkeuksetta käyttävän Maxxin vihjataankin maskinsa alla olevan todellisuudessa jättimäinen puhuva jänis, joka vain sattuu taistelemaan omia mustia iszejään komentavaa ja takamaalta toiselle astuvaa telepaattista arkkivihollistaan vastaan.

MTV:n oma sarjisseikkailu saattaa näin paperilla vaikuttaa melkoisen sattumanvaraiselta sekoilulta, mutta itse sarjaa katsoessa tietty mielikuvituksellinen tajunnanvirtamaisuus ei varsinaisesti haittaa tai vaivaa älynystyröitä liiankaan kanssa – syystä tai toisesta rajusti tyylistä ja tilanteesta toiseen heittelevä kerronta vain tuntuu omalla eksentrisellä tavallaan erittäin johdonmukaiselta ja ymmärrettävältä. The Maxxin surrealistista seikkailua voineekin tarinankerronnallisena elämyksenä verrata vähän kuin jonkinlaisen todellisuudesta vieraantuneen new age -ufokultin messuun, jonka ulkopuolisen silmissä täysin psykedeelinen ja järkijättöinen sanoma maailmankuvineen ja moraaleineen on kuitenkin useimmille toimitukseen vilpittömällä mielellä osaa ottaville mitä totisinta ja uskottavinta epistolaa.

Kaikessa hämäryydessään The Maxx lukeutuu kuitenkin edelleen kautta aikain rohkeimpien, luovimpien ja ainutlaatuisimpien kaltaistensa joukkoon jopa MTV:n omassa katalogissa. Mike Judge aikoinaan kertoi eräässä haastattelussa, miten ysärivuosina MTV:n animaatiopuoli ei vielä ollut ammattimaistunut eikä firmalla vielä ollut luomustensa suhteen minkäänlaisia kirjoitettuja sääntöjä, joten tekijöillä oli käytännössä täysin vapaat kädet hullutella mielensä mukaan kunhan sarjojen budjetit pysyivät kurissa ja hengentuotokset tulivat valmiiksi sovittujen aikarajojen puitteissa. Tietty maanläheinen luova amatöörimäisyys yhdistettynä nuorten tekijöiden itsensä taiteelliseen hulluuteen olikin yksi musiikkivideokanavan animaation kultaisten vuosien menestyksen avaimista myös Kiethin teoksen animaatioversion kohdalla.

The Maxxin kohdalla MTV:n tekijöiden ilottelu venyikin aivan uudenlaisiin ulottuvuuksiin. Vaikka kyseessä onkin periaatteessa aivan tavanomainen käsinpiirretty televisiosarja, on mukaan tarkoituksellisesti heitetty toistuvasti varhaisten tietokonegrafiikoiden, oikeiden näyttelijöiden sekä siluettianimaation kaltaisia silmiinpistäviä temppuja. Varsinaisen visuaalisen ilmeen suhteen tekijät yksinkertaisesti käyttivät alkuperäisen sarjakuvan komeaa taidetta, jota edelleen dramatisoitiin lisäämällä siihen animoituja yksityiskohtia, dramaattisia leikkauksia sekä kamera-ajoja. The Maxx ei liiemmin edes yritä olla "realistinen" tai uskottava, vaan monesti väliin on tarkoituksella jätetty erilaisia "virheitä", ja perspektiivien sekä hahmojenkin on toisinaan tarkoituksella annettu olla samanaikaisesti niin kaksi- kuin kolmiulotteisiakin. The Maxxia onkin tyylillisten ratkaisujensa vuoksi luonnehdittu toisinaan puhtaan animaation sijaan myös jonkinlaiseksi sarjakuvan ja elokuvan kokeelliseksi välimuodoksi.

Joudun nolosti myöntämään lukeneeni aikoinaan vain jotain yksittäisiä otteita Sam Kiethin alkuperäisestä The Maxx -sarjakuvasta, joten ymmärrykseni MTV:n vähintään yhtä legendaarisen näkemyksen viimeisen jakson lopusta on kauniisti sanoen melkoisen vajavainen. Ehkä kodittoman supersankarin jäniksenvuosi jatkuu vielä tämänkin jälkeen, vaikka katsojalle vihjataankin vihollisensa irtopään kanssa keskustelevan päähenkilön viimein joko kuolleen tai siirtyneen jo itsekin kauas omalle takamaalleen kasvattamaan kukkasia omassa pienessä kasvihuoneessaan. Ehkä MTV:n nuoret tekijät vain halusivat jättää oman taideteoksensa päätöksen äärimmäisen monitulkintaiseksi mahdollista jatkoa silmällä pitäen, tai ehkä lampunvarjostimesta naamarinsa saanut, pahvilaatikossa asustava pitkäkorva sai sittenkin viimein ansaitsemansa onnellisen lopun todellisuuspakoisessa alitajunnassaan.


Arvio: 5/5


THE MAXX, 1995-1996 USA
Ohjaus: Easy de la Rosa, Eugene Salandra, Gregg Vanzo, Ilya Skorupsky, Miguel Martinez-Joffre, Yeol Jung Chang
Käsikirjoitus: Bill Messner-Loebs, Glenn Eichler, Sam Kieth
Näyttelijät: Amy Danles, Barry Stigler, Glynnis Talken, Michael Haley