sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

El Tigre (2007-2008)


Yhteen maailmanaikaan koko länsimainen televisioanimaatio pyöri Paavo Pesusienen ja Adventure Timen kaltaisten jättimäisten viihdesuosikkien ympärillä, eikä vähääkään megaluokan risteilijää pienemmille ja sievemmille tuotoksille juuri löytynyt sijaa tai rakkautta maksavan yleisön tai asioista päättävien keskuudesta. Tyylitaituri Jorge Gutierrezin vaimonsa Sandra Equihuan kanssa näinä pimeinä vuosina suunnittelema El Tigre oli yksi monista yrittäjistä, jotka vain ilmestyivät ja katosivat yhdessä hujauksessa jälkeäkään jättämättä: näin jälkikäteen harva edes muistaa kaksikon hengentuotoksen olemassaoloa, kuin meksikolaista hulluutta huokuvaa El Tigreä ei olisi koskaan televisiossa näytettykään.

Gutierrezin luomuksen ilmiselvää inspiraationlähdettä ei juuri tarvitsekaan kauaa mielessään pohdiskella, sillä kyseessä on mitä ilmiselvin latinoväriä huokuva kopio Genndy Tartakovskyn sekä Rob Renzettin kaltaisten mestareiden luomuksista. El Tigren varsin tavanomaista aikansa piirrettyä toimintakomediaa edustava tarina sijoittuu Townsvillen ja Smellvillen sijaan latinoa sekä periamerikkalaista menoa yhdistelevään Miracle Cityyn, jossa ihmevyöstään voimansa saavan, meksikolaisten supersankareiden ja -roistojen perheeseen syntyneen Manny Riveran samanniminen hyvän ja pahan välillä tasapainoileva alter ego antaa erilaisille möröille ja superkönteille köniin kerta toisensa jälkeen.

Aiheeseen etukäteen perehtymättömälle uteliaalle Gutierrezin ja Equihuan taideteoksen ammottavin ongelma tuleekin vastaan jo heti ensimmäisten jaksojen pyörähtäessä käyntiin. Selvästi El Tigren tekijät ovat tarkoittaneet tuotoksestaan Tehotytöt sekä My Life as a Teenage Robotin kaltaista elämystä. Yksi mainittujen klassikkoteosten perustavanlaatuisista luovista ratkaisuista oli suunnitella konsepti alusta asti sarjan perusidean selittävästä alkuvideosta lähtien muutamien tuttujen perustrooppien ympärille, jotta kuka tahansa pystyisi sujuvasti hyppäämään koska tahansa mukaan ilman ylimääräisiä lässytyksiä. Vähän liiankin innokkaasti veistellyn El Tigren kohdalla on toimittu täsmälleen päinvastoin, jolloin sen hahmoihin ja maailmaankin alkaa saada varsinaista otetta vasta hiljalleen sarjan lähennellessä jo puoliväliä. Pahimmillaan Gutierrezin ja Equihuan teoksen yksittäiset episodit vain sujahtavat läpi jättämättä mainittavaa muistijälkeä.

Katsojasta riippuen onneksi tai harmiksi häpeilemättömän latinossa El Tigressä myös riittää jonnin verran nieltävää ennen sarjan juonellisen annin avautumista. Jorge Gutierrez on esimerkiksi kertonut konseptin syntyneen tämän omista lapsuudenkokemuksista keskiluokkaisen perheen kasvattina Tijuanassa. Gutierrezin arkkitehti-isä esimerkiksi oli Mannyn supersankari-isän tavoin kunnioitettu mies tämän upseeri-isoisän edustaessa timanttivaras Puma Locon tapaan sotilasvallankaappausten riivaamassa maanosassa erityistä pahaa. Mannyn eronneet vanhemmat käyvät sarjan kuluessakin kiistaa lapsistaan, eikä El Tigrekään aina jaksa pelastaa psykedeelisten ihmeotusten riivaamaa kaupunkia hävitykseltä.

Nickelodeonin latinorymistely taisikin lopulta kompastua omaan käsistä karanneeseen kunnianhimoonsa: Gutierrez ja Equihua yrittivät kaikessa yksinkertaisuudessaan hautoa El Tigrestä vain niin persoonallisen ja erottuvan kuin mahdollista, mutta lopulta pelkkään tyylitajuun panostaminen nielaisi mukanaan kaiken tarinankerronnalliselta kannalta olennaisen. Henkilökohtaisesti diggaan erityisen paljon juuri tällaista latinorevittelyä, enkä kokenut El Tigrenkään nauttimista audiovisuaalisessa mielessä vaivaannuttavana missiona, mutta tekijöiden yliolkainen suhtautuminen pintaa syvällisempiin seikkoihin söi etnovärinää huokuvasta meksikolaisesta seikkailusta sen parhaat tehot mennen tullen.


Arvio: 3.5/5


EL TIGRE: THE ADVENTURES OF MANNY RIVERA, 2007-2008 USA
Ohjaus:
Dave Thomas, Gabe Swarr
Käsikirjoitus:
Bob Roth, Dave Thomas, John Behnke, Jorge R. Gutierrez, Sandra Equihua, Scott Gimple, Scott Kreamer
Näyttelijät:
Alanna Ubach, April Stewart, Carlos Alazraqui, Eric Bauza, Grey DeLisle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.