Kun Disney alkoi häikäilemättömästi rahastamaan vanhojen klassikkotuotostensa herättämällä nostalgialla, tuli firma samalla aukaisseeksi melkoisen Pandoran lippaan, jota on vaikea ihan heti jälleen sulkeakaan. Lyhyessä ajassa yksi jos toinenkin mediatalo ja -imperiumi alkoi kaivaa arkistojaan potentiaalisten riskittömien menestystuotteiden toivossa kaikenlaisten uudempien yrittäjien jäädessä vaille rahoitusta. Vanha kunnon Nickelodeon päätti hypätä mukaan vallitsevaan trendiin ilmoittamalla vuosikymmenen vaihteessa kokonaisesta liudasta vanhojen ysärisuosikkiensa turhia rebootteja ja remakeja, jotka alkuperäisen, nyt jo aikuisen yleisön saavuttamiseksi tuotettaisiin viisaasti yhdessä Comedy Centralin ja Netflixin kaltaisten nykyajan viestimien tuella.
Rocko’s Modern Life ei liene koskaan kuulunut Nickelodeonin tunnetuimpiin luomuksiin, vaikka se monen kirjoissa onkin niistä helposti älykkäin ja hauskin. Nuorille aikuisille suunnattu maanläheinen satiiri vei ilmestyessään vanhoille klassikoille kumartavan velmun huumorinsa ja mielikuvituksellisen monimielisen gagikavalkadinsa tasolle, jolle vain harva vastaava televisiopiirretty on ikinä yltänyt. Huumorin tyyli ei tosin ollut täysin ennalta suunniteltu, vaan käytännössä hyvinkin epäkorrektien ja surrealistisesti muotoiltujen vitsien todellinen piikki olikin suunnattu aikansa sensoreja ja pelkurimaisia päättäjiä kohtaan, jotka kohtelivat Joe Murrayn aikuisempaa luomusta kaikesta huolimatta kuin mitä tahansa pienille lapsille suunnattua piirrettyä. Lopulta vastapuoli kuitenkin sai voittonsa, eikä sensuroimatonta versiota neljän tuotantokauden pituisesta sarjasta ole edelleenkään saatavilla.
Rocko's Modern Life: Staattinen limbo alkaa kirjaimellisesti suoraan 20 vuotta alkuperäisen sarjan viimeisen jakson jälkeen: Rocko, Heffer ja Filburt lentävät edelleen maata kiertävällä radalla Rockon avaruusalukseksi muutetussa talossa vanhoja piirrettyjä katsellen. Vanhan videokasetin lopulta hajottua kolmikko päättää palata takaisin O-Towniin vain havaitakseen sen kasvaneen vuosien varrella kokonaiseksi jättikorporaatioiden hallitsemaksi cityksi, jossa superkaupallisen pölhökulttuurin kyllästämä kansa kittaa solkenaan radioaktiivista energiajuomaa, lataa sarjakuvia internetistä ja ostaa päivittäin julkaistavia uusia versioita omistamistaan älypuhelimista. Rocko haluaisi vain entisen suosikkipiirrettynsä takaisin, mutta aika on todellisuudessa jo ajanut tämän ohi, kukaan ei enää muista koko sarjaa ja jopa sen luoja ja entinen johtava animaattori Ralph Bighead on ehtinyt vaihtamaan ammattia – ja sukupuolta.
Myönnän ilman minkäänlaista tunnonvaivaa, että vihasin aluksi tätä televisiospesiaalia sydämeni pohjasta, sillä odotin siitä vähintään samanlaista älyllisen epäkorrektia vitsitykitystä kuin alkuperäinen sarjakin, mutta todellisuudessa kaikenlainen syvällisempi aines on sellaisenaan lähes täysin karsittu silkan tyhjänpäiväisen nostalgian tieltä: käytännöllisesti katsoen suurin osa repliikeistä on enemmän tai vähemmän kierrätystä vanhoista suosikkijaksoista, suuri osa itse spesiaalista on pelkkiä viittauksia alkuperäisiin klassikkojaksoihin ja vähäisempiäkin suosikkihahmoja on tungettu mukaan niin paljon, ettei niille ole viitsitty edes keksiä minkäänlaista mielekästä käyttöä. Tekijät jopa kehuskelivat palkanneensa mukaan erillisen konsultin varmistaakseen, että monimielisyyksistään ja törkeästä huumoristaan tunnetun sarjan uusversion sisältö olisi mahdollisimman poliittisesti korrektia ja "inklusiivista".
Filburtin lapset ovat kasvaneet aikuisiksi.
Hyvin nukutun yön jälkeen palasin pohdiskelemaan kokemaani, ja taisin viimein ymmärtää, mitä Joe Murray yrittää erikoisjaksollaan todellisuudessa sanoa. Alkuperäisen Rocko-tiimin luoman Paavo Pesusienen pöhöttämä Nickelodeon on nykyisin pelkkä ahne megakorporaatio, joka olisi tehnyt reboottinsa alkuperäisillä tekijöillä tai ilman. Murray, jonka itsensä kuva Ralph Bighead todellisuudessa on, oli jo ehtinyt jatkamaan taiteilijanelämäänsä animaatiomaailman ulkopuolella, mutta päätti palata takaisin sentimentaalisuudesta ja ihan vain huvin vuoksi. Lopputuloksena syntynyt erikoisjakso onkin todellisuudessa silkkaa tekijänsä perseilyä ja parodiaa kaikista nykyajan typeristä ja turhista uudelleenlämmittelyistä, jotka lähinnä kierrättävät alkuperäisen kulahtaneimpia ideoita poliittisesti korrektisti filtteröitynä – katsokaa vuoden 2020 Animaaniset, niin tiedätte, mitä tarkoitan. Kyseessä on toisin sanoen luojansa pystyssä pönöttävä keskisormi niin päättäjille, sensoreille, rebooteille kuin menneisyydessä eläville mieslapsillekin, joista viimeisille Murray osoittaa lopussa sanomansa muutoksen hyväksymisestä.
Yhtäkkiä Rocko's Modern Life: Staattinen limbo ei vaikutakaan kovin huonolta tai ikävältä. Kun Murrayn lyhyt comeback vielä näyttää, kuulostaa ja huokuukin tekijänsä piruilevan huumorintajuista persoonallisuutta, siitä on helppo pitää, kunhan vitsin ensin ymmärtää. Itse olisin kuitenkin kaivannut enemmän hahmojen perheenjäsenten, kuten keskiluokkaisen Wolfen perheen ja Filburtin aikuiseksi kasvaneiden lasten näkemistä, mutta tällä erää on tyytyminen vain lyhyisiin cameoihin. Toivottavasti Rocko's Modern Lifen annettaisiin kuitenkin vihdoin jo levätä rauhassa tai julkaistaisiin edes alkuperäisessä muodossaan... mutta valitettavasti epäilen helpon ja turvallisen nostalgiarahan ajavan Nickelodeonia lähitulevaisuudessakin kohti uusia joutavanpäiväisiä kuohittuja rebootteja ja vesitettyjä remakeja, kiitos Disneyn alalle asettaman standardin.
Kiitos.
Arvio: 4/5
ROCKO'S MODERN LIFE, 2019 USA
Ohjaus: Joe Murray, Cosmo Segurson
Käsikirjoitus: Joe Murray
Näyttelijät: Joe Murray, Tom Kenny, Carlos Alazraqui, Charlie Adler
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.