Rambo ja vapauden voimat (1986-1987)

                      

Jokainen kynnelle kykenevä elokuvafani lienee kuullut muuasta John Rambosta, tuosta Syltty Stallonen esittämästä öljytyn lihaksikkaasta toimintasankarista, jonka ensiesiintyminen koettiin vähän erilaisessa muodossa David Morrellin Ajojahti-romaanissa jo vuonna 1972. Kasarivuosina Vietnamin sodan henkisesti haavoittamasta ja läpimädän yhteiskunnan vainoamasta herkästä muskelimiehestä kasvoi Hollywoodin popularisoimana koko läntisen maailman valloittanut amerikkalainen toimintaköntti ja tiukkapipoisempien moraalinvartijoiden suu vaahdossa kammoama liehuvalettinen moderni sodanjumala. Tämä arvostelu on karu kertomus tuon miehisen pullistelun legendan erään inkarnaation noususta ja tuhosta.

Kuten mistä tahansa muusta aikansa suositusta kulttuuri-ilmiöstä, myös Rambosta päädyttiin sarjan elokuvien jättimäisen suosion siivittämänä julkaisemaan valtava määrä erilaisia oheistuotteita tavallisista muovisista lelufiguureista aidolta näyttäviin vesipyssyihin ja puukkoihin asti. Rambot tuottaneella Carolcolla sattui vielä olemaan yhteyksiä myös Ruby-Spearsin, tuon "miesanimaation" kruunaamattomaan kuninkaan suuntaan, joten päättävissä pöydissä alettiin jo hyvissä ajoin keskustelemaan kokonaisen piirrossarjan työstämisestä aiheen pohjalta oheistuotemenekin edistämiseksi. Tuohon aikaan televisiopiirretyn pohjaaminen lapsilta kiellettyyn elokuvaan oli ajatuksenakin täysin käsittämätön, eivätkä edes sarjan testitraileria suunnitelleet kaverit uskoneet idean menevän ikinä läpi..

 

Puukko hyvin, kaikki hyvin.

Kuin ihmeen kaupalla Carolcon ja Ruby-Spearsin yhteistyön hedelmänä syntynyt äijälyklassikko Rambo ja vapauden voimat löysikin tiensä eetteriin valtavan kohun ja tohinan saattelemana kaikki lajityypin katsojaennätykset tieltään murskaten. Sarjan johtavana käsikirjoittajana työskennellyt Mike Chain on kertonut muuassa myöhemmässä haastattelussa saaneensa Rambon kirjoittamiseen ajalleen poikkeuksellisen laajat vapaudet toteuttaa itseään, sillä päättävät elimet olivat kiinnostuneita lähinnä franchisen tuottamista rahavirroista. Chainin lausuman mukaan sarjan tuottaminen olikin pahimmillaan melkoista paahtamista, eikä tämän johtaman tiimin työtä pääsääntöisesti erikseen ohjailtu tai muuten häiritty, vaan nopeaan tahtiin tehtaillut käsikirjoitukset tyypillisesti hyväksyttiin sellaisenaan.

Pelkästään jo poikkeuksellisen luomisprosessinsa vuoksi Ramboa ei kannatakaan suoraan lähteä vertaamaan mihinkään muuhun aikansa toimintapiirrettyyn – Chain tiimeineen tiettävästi käyttikin G.I. Joen kaltaisia silkkaan lelumarkkinointiin tarkoitettuja tekeleitä lähinnä esimerkkimateriaalina siitä, miten Ramboa ei tultaisi tekemään. Ruby-Spearsin tekijätiimi ottikin koko saagan malliksi Syltyn elokuvien näyttävät toimintakohtaukset, joita animaation keinoin on kyetty vielä paisuttelemaan entistäkin pompöösimpiin mittasuhteisiin ilman sanaakaan turhaa dialogia tai selittelyä. Itsekin sotilastaustainen Chain onkin verrannut työtään elokuvan ohjaamiseen, sillä suuri osa tämän ajasta kului erilaisten toimintakoreografioiden ja kuvakulmien suunnitteluun animaatiotiimin jatkoa varten.

Lapsilta kielletyn lähdemateriaalin taipuminen silkohapsillekin sopivaksi televisiopiirretyksi sensuurin ja moraalipaniikin kuumina vuosina on yksi animaation taiteen mielenkiintoisimmista saavutuksista. Yksi käsikirjoittajien nerokkaimmista oivalluksista oli terävä huomio, ettei räjähtävän toiminnan välttämättä tarvitse merkitä suoraa väkivaltaa tai ihmisten tappamista. Tästä syystä Ramboon saatiin ahdettua silkan vihollisten lahtaamisen sijaan valtavat määrät jännittäviä ja nopeatempoisia takaa-ajoja, näyttäviä "stuntteja", räjähdyksiä ja vaikka mitä. Rambohan onkin hahmona moraalintajuinen ja mahdottomuuksiin kykenevä sissitaistelija, joten tämän ei välttämättä aina tarvitsekaan suolistaa jokaista kohtaamaansa vihollista.

 

Nin-jah!!!

Rambo ja vapauden voimat on helposti yksi äärimmäisimmistä miehisimmistä viihdepaukuista, joita olen nähnyt pitkiin aikoihin. Käytännössä jokainen episodi kuvaa liehuvalettisen päähenkilönsä taistelua pahan kenraali Warhawkin johtamia terroristeja vastaan ympäri maailmaa. Tyypillisesti Rambo vain tappaa aikaansa kalastellen tai lasten ja eläinten kanssa Commandon hengessä leikkien, kun yhtäkkiä Trautman hakee päättäväisen sankarin taisteluun pahaa vastaan: lopun episodin Rambo upottaa tavoilleen uskollisesti sotalaivat, tiputtaa lentokoneet ja ydinohjukset sekä hoitelee pienen valtion verran väkeä toinen toistaan yliampuvammissa ja naurettavammissa toimintakohtauksissa. Paitaa Rambo ei ikinä käytä, mutta suustaan tämä päästelee meemitason one-linereita, moraaleja ja vitsejä.

Pienten lasten vanhemmat voivat kuitenkin olla huoleti, sillä vaikka Rambon maailmassa pääsääntöisesti kaikki mahdollinen armeijaan ja väkivaltaan liittyvä onkin kuvattu mahdollisimman pieteetillä ja realistisesti, on joka jätkällä kuitenkin niin huono sihti, etteivät kudit osuisi rekan nielleeseen elefanttiinkaan. Rambon maailmassa ei siis kaikesta hektisestä menostaan huolimatta kukaan koskaan näennäisesti kuole tai haavoitu, ja tankkien ja helikoptereiden kaltaisten kapistusten räjähtäessä silkasta räjähtämisen ilostakin muistetaan aina näyttää erikseen niiden matkustajien pelastautuvan paikalta ilman naarmun naarmua – hyvään toimintaanhan ei tarvita verta tai vainajia, joten asialla ei oikeasti ole hurmeisen menon kannalta mitään merkitystä. Miehisten miesten kansoittamassa sodanjumalan vaihtoehtouniversumissa testosteroni virtaa ja melodramaattisen hikinen toimintamusiikki raikaa tauotta taustalla niin antaumuksella, että vereen syöksyvä adrenaliini saa jokaisen jakson tuntumaan kuin kokonaiselta puolentoista tunnin pituiselta toimintaleffalta.

Mikäli ajatus 65-osaisesta toimintaleffasarjasta saa polvet tutisemaan, sopii lukijan keventää mieltään tiedolla, että mukaan on eksynyt myös paljon puhdasta läppämateriaalia, kuten hassu jouluspesiaali, jossa Rambo pelastaa itsensä Joulupukin maailmanvalloitusta havittelevien terroristien kynsistä ja pakeneekin hampaisiin asti aseistautunutta taisteluhelikopteria tämän reellä. Nyt puhumme siis niin tasokkaasta lasten jouluviihteestä, että raavas karvarintainen tosimieskin osaa sitä arvostaa! Ruby-Spearsin äijäily ottaakin itsensä hölmöimmilläänkin ilmeisen tarkoituksella niin ihanan vakavissaan, että koko juttu on oikeasti kämäisimmilläänkin mahdottoman hauskaa seurattavaa. Kun tähän ynnätään vielä vähän kankeahko animaatio yhdistettynä toisinaan kuultavaan asiaankuuluvan reippaaseen ylinäyttelyyn, voinee ”miesanimaation” timanttisinta ilmentymää jo lähteä suosittelemaankin jokaiselle vilpitöntä pikkupoikamaista iloa elämäänsä kaipaavalle toiminta- ja animaatiofanille.

 

Terroristit kidnappasivat Joulupukin!!

Rambo ja vapauden voimat on testosteronia tihkuvan lajityyppinsä mestariteos ja yksi kautta aikain viihdyttävimmistä animoiduista äijäilyistä. Sarjan jättimäinen suosio kuitenkin onnistui lopulta kaatamaan koko projektin vain yhden ainoan tuotantokauden jälkeen, sillä kaikesta muodollisesta asiallisuudestaan huolimatta sen toiminnallisempi sisältö veti magneetin tavoin välittömästi koko valtakunnan moraalipoliisien ja huolestuneiden vanhempien vihat puoleensa. Loppujen lopuksi huonoa julkisuutta pelkäävät amerikkalaiset televisiokanavat siirsivät Romppaisen toimintaöverit kukkahattuista vihollista lepyttääkseen aamuyön tunteihin välttääkseen mahdollisista sopimusrikkomuksista seuraavia kalliita oikeusjuttuja.

Niin siis päättyi yhden kautta aikain viihdyttävimmän televisiopiirretyn taru. Superyksilö John Rambon seikkailujen kaikenikäisissä katsojissaan laukaiseman, valtoimenaan virtaavan puhtaan testosteronin ja adrenaliinin sekoittumisen tuottaman hormonieuforian muisto elää yhä sarjan fanien sydämessä – siinä yhdessä paikassa, jonne raivokkainkaan rapakontakainen moraalinvartija ei ikinä kykene murtautumaan.


Arvio: 5/5


RAMBO: THE FORCES OF FREEDOM, 1986-1987 USA, Japani
Ohjaus: Charles A. Nichols, John Kimball
Käsikirjoitus: Barbara Chain, Dan DiStefano, David Morrell, Jack Bornoff, Matt Uitz, Michael Chain, Rowby Goren, Sheryl Scarborough, Steve Hayes
Näyttelijät: Alan Oppenheimer, Ed Gilbert, Frank Welker, James Avery, Lennie Weinrib, Michael Ansara, Mona Marshall, Neil Ross, Peter Cullen, Robert Ito