Salaiset kansiot: 1. tuotantokausi (1993)

Eräänä kauniina päivänä joskus 90-luvun alkupuolella "Salaisina kansioina" tunnettu, muuan Chris Carterin luoma vainoharhainen kauhu- ja tieteissarja rantautui televisiota katsovan kansan koteihin. Dana Scullyn ja Fox Mulderin matka aikansa amerikkalaisen paranoian syvään päätyyn tarrasi ihmiskunnan mielikuvitukseen kuin maastopalo ja teki meikäläisen yleisön keskuudessa pienen piirin iloksi mielletystä outoilusta (lähes) koko kansan viihdettä ja päivän suurta muotia myös Suomessa. Vielä kauan myöhemmin aina silloin tällöin joku onnekas lapsi tai teini saattoi tehdä vanhempiensa tai sisartensa komeroista melkoisen aarrelöydön iskiessään kätensä näiden nauhoittamiin kokoelmiin sarjan parhaita jaksoja.

Salaisten kansioiden ensimmäinen tuotantokausi ei tosin vielä lukeudu saagan kultaisimpiin hetkiin, mutta se hoitaa mallikkaasti tehtävänsä Carterin konseptin ydinajatuksen sujuvana esittelynä: ensimmäisessä jaksossa FBI:n päättävät pukumiehet määräävät skeptisen agentti Dana Scullyn pariksi huuhaa-Mulderina tunnetulle parapsykologiaan erikoistuneelle ufoihin ja salaliittoihin uskovalle agentille mystisiä ja selittämättömiä tapauksia tutkivalle "X-osastolle". Vanhojen noir-leffojen mieshahmoista ammentava Fox Mulder itse päätyi "alalle" halustaan selvittää ufojen ammoin silmiensä edestä kaappaaman sisarensa kohtalo.

Eeppisen kauhusaagan ensimmäisen tuotantokauden voisi jakaa karkeasti kolmeen osaan, joista ensimmäinen keskittyy keskeisen loren esittelemiseen sekä mahdollisimman suuren vaikutuksen tekemiseen. Ensimmäisen kahdeksan episodin sekaan mahtuu kahden laadukkaan ensimmäisen episodin jälkeen kaikkien aikojen klassikko nimeltä "Squeeze", joka esitteli faneille Doug Hutchisonin esittämän "maksamiehenä" tunnetun sarjamurhaaja Eugene Toomsin. Kyseinen episodi on paitsi yksi koko sarjan parhaista, mutta kyseessä oli myös ensimmäinen kokonaisesta joukosta Glen Morganin ja James Wongin muodostaman käsikirjoittajaduon kynäilemistä klassikkotarinoista. Toisesta episodista pystyy bongaamaan myös Seth Greenin ufoihin uskovana pitkätukkaisena hippinä.

Tason heittelyä on kuitenkin havaittavissa heti päräyttävän alun jälkeen. Jo ensimmäiseen kolmannekseen mahtuu "The Jersey Devilin" sekä "Ghost in the Machinen" kaltaisia huteja, mutta koko kauden heikoin yksittäinen episodi nähdään mielestäni Chris Carterin itsensä kynäilemän "Spacen" kohdalla. Kyseisessä avaruussukkulan laukaisuun keskittyvässä episodissa astronautti väittää kohdanneensa ufoja ja pelkäävänsä sabotaasia. Jos kyseinen episodi on melkoisen puuduttava jo ihan käsikirjoitusmielessäkin, viimeistelee heikon lopputuloksen tekoaikansa digitaalisten erikoistehosteiden heikko taso. Ensimmäisen tuotantokauden näyttöjen perusteella Salaisten kansioiden herra ja hidalgo Chris Carter itse vaikuttaisikin käsikirjoitustiiminsä heikoimmalta lenkiltä.

Muutaman valjumman episodin jälkeen taso yllättäen nousee rajusti. Jaksossa nimeltä "Eve" Mulder ja Scully pääsevät salaisen kloonausprojektin ja tähän liittyen hämäräperäisten kuolemien jäljille, mutta sarjan perinteitä kunnioittaen loppu tietysti jää avoimeksi ja todisteet joko tuhoutuvat tai katoavat tyystin. Pelkästään tässä jaksossa nähdään niin paljon kekseliäitä ideoita ja klassisia trooppeja pahoista lapsista ja hulluista tiedemiehistä (tai -naisista) lähtien, että lopputulosta on pakko rakastaa. Sarjan tekijöillä oli tiettävästi valtavasti vaikeuksia kyseisen episodin kuvausten suhteen, sillä nämä tarvitsivat keskeisiin rooleihin alaikäisiä kaksosia, mutta paikallinen lainsäädäntö hankaloitti lapsityövoiman käyttöä. Salaiset kansiot on siis pääosin kuvattu Kanadassa ja erityisesti Vancouverin ympäristössä.

Heti edellisen perään James Wong ja Glen Morgan iskevät pöytään episodin nimeltä "Beyond the Sea", jossa Brad Dourif esittää psykokineettisiä voimia omaavaa kuolemaantuomittua vankia, eli käytännössä itseään. Mielenkiintoisena twistinä tässä jaksossa Scully alkaa vähitellen uskoa Dourifin yliluonnollisiin voimiin Mulderin ollessa tällä kertaa skeptisempi. Täysin pitelemätön Brad Dourif kuitenkin yksin varastaa koko shown pääkaksikolta vetämällä pitkiä pätkiä villejä monologeja välillä kuiskaten, välillä raivoten ja välillä nyyhkyttäen samojen lauseiden sisälläkin kuin täysi mielipuoli. Kameran kääntyessä David Duchovnyn ja Gillian Andersonin puoleen huomaa selvästi kaksikon pitelevän vaivoin pokkaansa luonnenäyttelyn mestarin riehuessa hieltä tuoksahtava kankaanpala kädessään vain metrien päässä.

Ensimmäisen tuotantokauden loppua kohden laatu alkaa jälleen tasaantua ja sarjan keskeinen mytologia saada yhä selvemmin muotoaan. Viimeisen kolmanneksen heikommista jaksoista mainittakoon geneerinen ihmissusitarina nimeltä "Shapes" sekä Chris Carterin kirjoittama tylsä "Darkness Falls", jossa Mulder ja Scully ottavat mittaa kirvoista. Glen Morgan ja James Wong saapuvat kuitenkin pelastamaan päivän maksamiehen paluusta kertovalla jatkotarinalla. Jakso itsessään ei ole mielestäni laisinkaan huono, mutta maksamiehen paluu maistuu enemmän viime hetken täytemateriaalilta kuin alusta loppuun mietityltä ratkaisulta. Tässä episodissa nähdään myös Walter Skinnerin ensiesiintyminen.

Pitkin ensimmäistä kautta Fox Mulder on jo tehnyt tuttavuutta Yhdysvaltain hallituksen ja Syndikaatin salaliittoihin sotkeutuneelta Syväkurkulta, mutta viimeisissä jaksoissa myös tätä kahden miehen salaperäistä suhdetta aletaan jälleen puimaan entistä syvällisemmin. Myöhemmistä tuotantokausista tutun hallituksen ja ufojen välisen kuvion hämäräperäisenä taustavoimana tunnetun Tupakkamiehen elämään ja tekoihin ei ensimmäisen kauden aikana viitatakaan kuin yhden tai kahden yksittäisen kohtauksen verran, eikä koko miekkosella taidakaan olla vielä tässä vaiheessa ainuttakaan repliikkiä. Mukana Mulderin ja Scullyn paranoiamaailmassa mies oli kuitenkin aivan alusta asti.

 

Brad Dourif revittelee vankina.

Salaisten kansioiden konsepti ei siis vielä tässä vaiheessa ollutkaan kristallisoitunut myöhempään täydellisyyteensä asti, mutta palapelin keskeisimmät palaset olivat jo lähes loksahtaneet kohdilleen: moni sarjan peruskliseistä aina salaperäisesti katoavista todisteista ja todistajista, Mulderin ihmeellisistä paikkansa pitävistä teorioista ja arvauksista sekä lääkäreihin, uskovaisiin ja pukumiehiin kohdistuvasta kuumeisesta vainoharhaisuudesta löytyvätkin jo saagan varhaisimmasta inkarnaatiosta. Näiden lisäksi on tietysti mainittava erikseen Mark Snown säveltämä legendaarinen soundtrack sekä sarjan muinoin monia aikansa lapsia pelottanut ja vuosikausia muuttumattomana säilynyt siisti alkuvideo, jotka nykyään herättänevät monissa aikalaisissa lähinnä vahvoja nostalgianväreitä.


Arvio: 4/5


THE X FILES: SEASON ONE, 1993 USA, Kanada
Ohjaus: Daniel Sackheim, David Nutter, Fred Gerber, Harry Longstreet, Jerrold Freedman, Joe Napolitano, Larry Shaw, Michael Katleman, Michael Lange, Rob Bowman, Robert Mandel, R.W. Goodwin, William Graham
Käsikirjoitus: Alex Gansa, Chris Brancato, Chris Carter, Chris Ruppenthal, Glen Morgan, Howard Gordon, James Wong, Kenneth Biller, Larry Barber, Marilyn Osborn, Paul Barber, Scott Kaufer
Näyttelijät: David Duchovny, Gillian Anderson, Jerry Hardin, Mitch Pileggi, William B. Davis