Eli kerran Venäjällä mies nimeltään Stepan Kasatskis, vanhan everstin poika, jolle povattiin jo pienenä pellavapäänä huomattavaa asemaa silloisen tsaarin hovissa. Nuoren Stepanin elämä ei kuitenkaan mennyt vanhempiensa sekä sukulaistensa toiveiden mukaisesti, osoittautuihan tämä kadettikouluun päästyään sopimattoman temperamenttiseksi sekä riidanhaluiseksi persoonallisuudeksi. Ylhäisen ruhtinaan vieteltyä tarinan päähenkilön kihlatun tämän elämä suistui nopeasti raiteiltaan: kaiken toivon tähän maailmaan menettänyt nuori mies päätyi etsimään Jumalaa luostarilaitoksen ja sittemmin kaukaisen erakkoyhdyskunnan opetuksista. Vuosikausien itsensä kuolettamisen sekä sisäisen kilvoittelun kautta pyhimykseksi kohonnut vanhus valaa uskoa ympäristöönsä sekä käännyttää luokseen saapuvia syntisiä Kristuksen sanaan, mutta isä Sergiukseksi ristitty Stepan ei koe vieläkään lähentyneensä Jumalaa.
Jakov Protazanovin Isä Sergius tuotettiin kahden vallankumouksen välissä. Elokuvan valmistuttua Bolshevikit olivat jo kaapanneet vallan ja julistaneet Neuvosto-Venäjän perustetuksi, mutta minkäänlaisia yksittäisten lakipykälien viilaamista konkreettisempia muutoksia ei juuri näihin aikoihin oltu ehditty toteuttamaan kaikesta uhosta huolimatta. Vanhaan aikaan köyhän kansan roskakulttuuriksi mielletyissä elokuvissa ei ollut hyväksyttyä tai aina edes täysin laillista kriittisesti kuvata pyhinä pidettyjä aiheita tai ihmisiä. Uusien päättäjien toimesta suoritettujen uskonnollisten tabujen ja säädösten purkutalkoiden sivuvaikutuksena paikallisten elokuvantekijöiden luovat mahdollisuudet sekä uuden ajan "kansantaiteen" arvostus kasvoivatkin Venäjällä ainakin hetkellisesti uudenlaisiin mittasuhteisiin.
Kuten jokainen kirjallisesta yleissivistyksestään huolehtiva varmasti jo tietääkin, perustuu Isä Sergius lähes sanasta sanaan Leo Tolstoin, ehkä elokuvamaisimman kaikista maailman kirjailijoista, postuumisti julkaistuun omaelämänkerrallisia aineksia sisältävään tarinaan. Tolstoihan kävi läpi elämänsä sisäistä kilvoittelua henkisen ja maallisen välillä sekä raivostutti aikansa auktoriteetit poikkeavilla tulkinnoillaan Raamatusta ja kristillisestä moraalista. Isä Sergius käsitteleekin pohjimmiltaan Tolstoin itsensä kohtaamia ongelmia askeettisen uskonnollisen elämäntavan sekä "synnillisen" maailmallisuuden välillä. Jeesus opetti ihmisiä rakastamaan lähimmäisiään, silti munkit ja askeetit eristäytyvät oman pelastuksensa nimissä kiduttamaan lihaansa kylmiin kammioihinsa pakoon pahaksi leimaamaansa ihmiskuntaa. Tolstoin näkemyksessä onkin huomattavissa kaikuja protestantismista ja Lutherin kirjoituksista.
Neuvostoliitossakin komeaa jälkeä myöhemmin aikaan saanut Jakov Protazanov ei varsinaisesti Isä Sergiuksessa keksi pyörää uudestaan tai tarjoa ainakaan periaatteessa nykykatsojalle mitään erityisen maata mullistavaa, suurinta osaa meidän aikamme elokuvatekniikastahan ei ensimmäisen maailmansodan vuosina edes tunnettu. Isä Sergius onkin pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen ja konservatiivinen elämys, vähän kuin laadukasta teatteria jossa tarinankerronnallinen fokus on asetettu aikansa karismaattisten tähtinäyttelijöiden ja erityisesti pääosassa nähtävän, maagisen intensiiviset silmät omanneen Ivan Mozzuhinin harteille. Leo Tolstoin tarinat etenkin tämän kypsältä kaudelta tuntuvatkin toimivan sellaisinaan mitä erinomaisimpana lähteinä filmatisoinneille; Protazanovin ja käsikirjoittaja Volkovin kunniaksi miehet ymmärsivätkin olla kajoamatta lähdemateriaalin liiaksi.
Isä Sergiusta katsoessa mieleeni palasi toistuvasti Kenji Mizoguchi sekä O'Haru - naisen tie, joka ehkä Tolstoin itsensä innoittamana kuvasi etäisesti vastaavia teemoja japanilaisesta näkökulmasta. Tuossa kyseisessä klassikossa ylhäinen nainen kohtaa läpi elämänsä karmaisevia vastoinkäymisiä petollisista miehistä sekä vihamielisistä aristokraateista asiakkaista kilpaileviin ilotyttöihin. Lopussa Oharu löytää rauhan Buddhan opetuksista ja astuu Tolstoin Isä Sergiuksen tavoin pelastukseen johtavalle tielle. Elokuvan Isä Sergiuksen tarina on kuitenkin alkuperäistä pessimistisempi ja synkempi, ajautuuhan Jumalaa etsivä vanha mies lopulta vain yhdestä vankeudesta toiseen vailla novellin tolstoilaisen optimistista epilogia. Protazanovin filmatisointi jättikin itselleni harmillisen lohduttoman jälkimaun.
Arvio: 4.5/5
OTEZ SERGII, 1918 Venäjä
Ohjaus: Jakov Protazanov
Käsikirjoitus: Leo Tolstoi, Alexander Volkoff
Näyttelijät: Ivan Mozzuhin, Natalia Lysenko, Nikolai Rimski, Vera Orlova
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.