The Thief and the Cobbler: The Recobbled Cut (2006)

"Pitkän animaatioelokuvan tekemiseen menee yhdeltä ihmiseltä noin 300 vuotta. Jonkun pitäisi sanoa siitä Richard Williamsille." -Don Bluth

Vanha kunnon Richard Williams on aivan omanlaisensa luku koko viimeisen vuosisadan elokuvan historiassa. Taiteelliseen perheeseen syntynyt Dick innostui oman kertomansa mukaan animaatiosta nähtyään Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä -klassikon ja erityisesti elokuvan klimaattisen muodonmuutoskohtauksen, joista jälkimmäinen lienee inspiroinut tähän maailman enemmän animaattoreita kuin yksikään toinen genren teos sitten Winsor McCayn varhaisten kokeilujen. Omatoimisesti animaation perusteita jääräpäisesti opetellut Williams meni jo kouluvuosinaan suunnitelmissaan niin pitkälle, että matkusti kesälomallaan Disneyn studiolle työnhakuun. Sanomattakin selvää, ettei nuoren klopin yritys poikinut paikkaa maailman johtavan animaatiopajan palkkalistoilla, mutta alan konkareilta nuori Richard sai tukun hyödyllisiä neuvoja sekä opastusta tulevaa urakehitystään silmällä pitäen.

60-luvulle tultaessa Kanadasta Iso-Britanniaan osoitteensa vaihtaneesta Dick Williamsista oli jo kasvanut kypsä taiteilija sekä animaation ammattilainen, jonka pieni mutta sitäkin tasokkaampi studio tunnettiin erityisesti mainosten sekä elokuvien alkutekstien osaamisestaan. Karkeasti vuosien 1963-1964 tietämillä uransa huipulla paistatellut Williams alkoi suunnitella leipätyönsä ohella jonkinasteista omakustanteista lyhytelokuvien sarjaa persialaisten Nasruddin-tarinoiden pohjalta, mutta sekavien tuotanto-olojen sekä mainostuotoilla järjestetyn rahoituksen vuoksi projekti eteni aluksi hyvin hitaasti. Williamsin kunnianhimo kuitenkin vain kasvoi vuosi vuodelta: ensin ajatus lyhytelokuvista vaihtui yhteen megalomaaniseen koko illan elokuvaan, sitten Nasruddin sai väistyä taloudellisista syistä miehen oman näkemyksen tieltä, ja ääninäyttelijöiksikin alettiin kosiskella Vincent Pricen kaltaisia suuren maailman tähtiä. Williamsin alettua 80-luvun alkuvuosina julkisesti puhua vaiheessa olevan teoksensa tuotantoprosessista, olivat nikkarin visiot paisuneet jo elämääkin suuremman mestariteoksen ja ”animaation Star Warsin” suuruudenhulluihin sfääreihin.

Lukemattomien eri nimien alla työstetyn ja 90-luvun puolivälissä keskeneräisenä julkaistun Thief and the Cobblerin tarina ei periaatteessa ole muuta kuin juonellinen runko visuaaliselle spektaakkelille – hengessä Williamsin ongelmallinen taideteos ei varsinaisesti eroa tyypillisestä Hollywood-vyörytyksestä kuin kunnianhimoltaan. Käytännössä kyseessä on tuhannen ja yhden yön tarinoista sekä mongolien ryöstöretkistä ammentava kertomus myyttisestä Kultaisesta kaupungista, jota suojaavat taikakuulat päätyvät muinaisen profetian mukaisesti vääriin käsiin tietäen tuhoa koko valtakunnalle, ellei ennustettu vähäpätöinen pelastaja onnistu pysäyttämään pahaa vihollista ennen sivistyneen maailman tuhoa. Niinpä lankeaakin sankartöiden raskas taakka mykän räätälin sekä mitättömän varkaan harteille, joista kumpaisenkin urotyöt lienevät vähintään yhtä paljon sattumankauppaa kuin seurausta tarkoituksellisesta toiminnasta. Kumpi lopulta onkaan ennustettu sankari, sitä ei tarina kerro.

Thief and the Cobblerin juoni ei periaatteessa toimi perustasoa pidemmälle, mutta kolmen vuosikymmenen työn jälkeenkin kesken jääneen teoksen kohdalla tietty töksähtelevä kerronta lienee hyväksyttävää. Tiettävästi Williamsin luomus kuitenkin kävi tuotantoaikanaankin läpi niin monta revisiota ja edellisten ideoita muuttelevia ja kannibalisoivia uusia käsikirjoituksia, ettei Williamsilla itsellään enää loppuvaiheessa ollut omien sanojensa mukaan edes konkreettisia suunnitelmia elokuvansa saattamiseksi loppuun – projektin hajotessa yhä kaoottisempiin ulottuvuuksiin uusia yksityiskohtia improvisoitiin lennossa. Thief and the Cobbleria katsoessa kiinnittääkin helposti huomionsa useisiin tarpeettomilta vaikuttaviin kohtauksiin, jotka eivät tunnu palvelevan oikein minkäänlaista tarinankerronnallista tarkoitusta, mutta jotka näyttävät upealta. En esimerkiksi itse ymmärrä, miksi tähän elokuvaan piti erikseen animoida makea hidastettu kohtaus, joka söi resursseja moninkertaisesti tavalliseen verrattuna.

Kaikenlaista käsikirjoituksellista antia kiinnostavampaa antia ovatkin mielestäni tekijöiden itsensä lähteet inspiraatioidensa takaa. Vincent Price esittää Thief and the Cobblerissa runomuotoisesti puhuvaa, visuaaliselta designiltaan äärimmäisen monimutkaisia ja yksinkertaisia muotoja yhdistelevää visiiri ZigZagia, jonka nivelten määrä vaihtelee kuminauhan ja narujen varassa liikkuvan marionetin välillä. Williams itse kuvaili lähes kaksimetristä ja luonnostaan karikatyyrimäisen ilmeikästä Priceä luonnossa kuin naulasta naruistaan riippuvaksi nukeksi, mistä taiteilija edelleen kehitteli ihmiskohtaloita ohjailevan pahan ja marionettimaisen nukkemestarin hahmon. Tarinan sankareihin Williams sai idean Charlie Chaplinin ja Harry Langdonin kaltaisista mykän ajan hahmoista. Yhtenä miehen ideana olikin kuvata hyvät mykkinä ja pahat ylettömän suulaina hahmoina, kuin pahuus hallitsisi täydellisesti ihmismieliä tyhjällä puheellaan sankareiden konkreettisen toiminnan ratkaistessa lopulta onnellisen lopun. Vastaavasti silmäpuoleen barbaariin inspiraatio on saatu vanhasta sanonnasta yksisilmäisestä sokeiden maan kuninkaana.

En kuitenkaan suin surmin usko kenenkään katsovan Thief and the Cobbleria niinkään juonellisen täyttymyksen toivossa, vaan nimenomaan taiteensa sekä animaationsa vuoksi, ja tällä saralla kyseessä onkin yksi kautta aikain merkittävimmistä animoiduista elokuvista. Williams taustaryhmineen meni kunnianhimossaan tyypillisiä satukirjoista ja pilakuvista ammentavia keskivertoanimaatioita pidemmälle hyödyntämällä teoksensa tyylittelyssä persialaisten miniatyyrimaalausten, renessanssitaiteen sekä erilaisten optisten illuusioiden valmiita ideoita yhdistettynä moderniin animaatioon. Nykysilmään omituisena piirteenä Thief and the Cobblerin tyyli heitteleekin suvereenisti kaksi- ja kolmiulotteisen välillä heittäen välistä sekaan kalansilmäoptiikan sekä paradoksaalisten perspektiivien kaltaisia jekkuja sekä pitkiä "kamera-ajoja", jotka tarkoituksella suunniteltiin tekemään oikeille kameroille mahdottomia lennokkaita suunnanmuutoksia ja liikesarjoja. Vastaavia kohtauksia ei nykyäänkään animaatioissa nähdä niiden vaativuuden sekä resurssisyöppöyden vuoksi.

Mitä pidemmälle tarina etenee, sen monimutkaisemmaksi ja virtuoosimaisemmaksi myös animaation taso muuttuu. Karkeasti puolivälin paikkeilla kameran kiertäessä kolmiulotteisesti animoidun persialaiskaupungin ympäri, singahtaessa minareettia pitkin taivaalle ja lentäen lintujen mukana aina kaukaiseen maahan, alkaa viimeistään arvostaa Williamsin vuosikymmenien väsymätöntä uurastusta, onhan moisen kohtauksen tekemiseen valutettu enemmän hikeä ja verta kuin moneen kokonaiseen Disney-leffaan yhteensä. Barbaarien sotakoneen marssiessa esiin varsinainen show vasta alkaa: kymmenien ja satojen yksittäin animoitujen hahmojen, siipiratasten ja muiden kappaleiden liikkuessa ruudulla mieleen palaavat Williamsin itsensä elokuvastaan esittämät vertaukset Star Warsin suuntaan. Erään kuulemani tarinan mukaan Roger Rabbittia tehdessään Williamsin veteraaneista koostunut tiimi esitteli ylpeänä työtään Disneyn animaattoreille, ja näiden kertomana monimutkaisimmat kohtaukset olivat niin vaikeita tehdä, että yksittäisten kuvien tussaamiseenkin meni kokonaisia päiviä – yksittäinen mustetahra saattoi tarkoittaa työn aloittamista alusta.

Richard Williamsin, Steven Spielbergin sekä Robert Zemeckisin muodostaman triumviraatin tuottaman Roger Rabbitin menestys oli lopulta tuhon alkua Thief and the Cobblerille. Hollywoodin rahamiehiä tunnetusti vierastava Williams on itse kertonut miten alkoi lipsua periaatteistaan saatuaan Warnerilta avokätisen ja laajat vapaudet kattavan rahoitustarjouksen teoksensa viimeistelemiseksi julkaisukuntoon. Tavoilleen uskollisesti deadlinen toisensa jälkeen ohittanut Dick palasi yhä uudelleen hyväntekijöidensä puoleen pyytämään lisää rahaa, kunnes hermostuneet studiopomot vaativat saada nähdä Williamsin elokuvan tuotantosuunnitelman kirjallisena. Kun rahoittajille selvisi, ettei konkreettisia suuntaviivoja oltu pitkiin aikoihin enää tohdittu edes miettiä, alkoi hirttoköysi Williamsin kaulan ympärillä nopeasti kiristyä, kunnes Warner vetäytyi lopulta koko projektista. Viimeinen niitti Williamsin elokuvalle oli Aasiassa puhjennut talouskriisi, jonka vuoksi harvat jäljelle jääneet sijoittavat veivät Thief and the Cobblerin oikeudet elokuvan alkuperäisiltä tekijöiltä ja pestasivat eteläkorealaisen hikipajan työstämään valmiin raadon julkaisukuntoon vastahakoisen Fred Calvertin johdolla. Calvert on sittemmin kertonut ottaneensa työn vastaan lähinnä pelastaakseen niin paljon Williamsin näkemyksestä kuin mahdollista.

Kuten nykyisin jo tiedetäänkin, ei markkinoille lukuisten eri nimien ja omistajien kautta ilmestynyt raakile ole milloinkaan ollut järin kaksinen menestys. Erinäisten yrityskauppojen kautta Williamsin teoksen oikeudet päätyivät lopulta Disneylle, jonka johtokunnalla olikin vielä 2000-luvun alkuvuosina suunnitelmissaan palauttaa alkuperäinen tekijä yhteen elämäntyönsä kanssa, mutta käsinpiirretyn animaation silloinen alamäki yhdessä korkeiden kustannusten sekä korporaation sisäisten vehkeilyjen kanssa tekivät suunnitelmista selvää jälkeä ennen kuin kynää ehdittiin pöydältä nostaakaan. Lähimmäksi Richard Williamsin suurtyön perusteellista restaurointia pääsi mestarin töitä ihaillut Garrett Gilchrist, joka työsti amatöörivoimin käsillä olevista fragmenteista, bootleg-pätkistä, luonnoksista sekä omistajien jäteastioista löydetystä kappaleista mahdollisimman uskollisen version vajaaksi jääneestä elokuvasta. Aikojen saatossa Gilchristin ”Recobbled Cutia” on sittemmin päivitetty useampaankin otteeseen, neljännen ja viimeisimmän revision sisältäessä teräväpiirtotasoista kuvaa, lisätyt musiikit sekä tyhjiä aukkoja täydentäviä stillkuvia.

Thief and the Cobbleria onkin epäreilua arvioida tavallisen elokuvan tapaan, sillä Williamsin visiohan ei koskaan varsinaisesti valmistunut mistään tekijän hyväksymistä julkaisuista nyt puhumattakaan. Historialliselta merkitykseltään alallaan kyseessä on kuitenkin mitä järkälemäisin ja suurenmoisin monumentti, jonka henkinen perintö näkyy yhä edelleen genrensä teoksissa. Pelkästään elokuvaansa tehdessään Richard Williams päätyi pestaamaan Disneyn, Warnerin ja Fleischerin veteraanianimaattoreita työskentelemään studiossaan sekä kouluttamaan satamäärin nuoria tekijöitä animaation kultakauden maailman johtavien osaajien saloihin. Vuosikymmenien ahertamisen jälkeen nämä samaiset nuoret jatkoivat uraansa Disneyn ja muiden johtavien nimien leivissä välittäen vanhojen mestareiden tietotaitoa yhä uusille sukupolville; Richard Williams itsekin työskenteli vanhuudenpäivillään opettajana. Ilman Richard Williamsia ja Thief and the Cobbleria Disneyn renessanssia, 90-luvun animaatiokuumetta tai länsianimaatiota nykymuodossaan tuskin olisi olemassakaan.


Arvio: 5/5


THE THIEF AND THE COBBLER: THE RECOBBLED CUT, 2006 USA, Kanada, Iso-Britannia
Ohjaus: Richard Williams, Fred Calvert
Käsikirjoitus: Richard Williams
Näyttelijät: Anthony Quayle, Donald Pleasence, Hilary Pritchard, Joan Sims, Paul Matthews, Vincent Price