"Pitkän animaatioelokuvan tekemiseen menee yhdeltä ihmiseltä noin 300 vuotta. Jonkun pitäisi sanoa siitä Richard Williamsille." -Don Bluth
Vanha kunnon Richard Williams on aivan omanlaisensa luku koko viimeisen vuosisadan elokuvan historiassa. Taiteelliseen perheeseen syntynyt Dick innostui oman kertomansa mukaan animaatiosta nähtyään Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä -klassikon ja erityisesti elokuvan klimaattisen muodonmuutoskohtauksen, joista jälkimmäinen lienee inspiroinut tähän maailman enemmän animaattoreita kuin yksikään toinen genren teos sitten Winsor McCayn varhaisten kokeilujen. Omatoimisesti animaation perusteita jääräpäisesti opetellut Williams meni jo kouluvuosinaan suunnitelmissaan niin pitkälle, että matkusti kesälomallaan Disneyn studiolle työnhakuun. Sanomattakin selvää, ettei nuoren klopin yritys poikinut paikkaa maailman johtavan animaatiopajan palkkalistoilla, mutta alan konkareilta nuori Richard sai tukun hyödyllisiä neuvoja sekä opastusta tulevaa urakehitystään silmällä pitäen.
60-luvulle tultaessa
Kanadasta Iso-Britanniaan osoitteensa vaihtaneesta Dick Williamsista oli
jo kasvanut kypsä taiteilija sekä animaation ammattilainen, jonka pieni
mutta sitäkin tasokkaampi studio tunnettiin erityisesti mainosten sekä
elokuvien alkutekstien osaamisestaan. Karkeasti vuosien 1963-1964
tietämillä uransa huipulla paistatellut Williams alkoi suunnitella
leipätyönsä ohella jonkinasteista omakustanteista lyhytelokuvien sarjaa
persialaisten Nasruddin-tarinoiden pohjalta, mutta sekavien
tuotanto-olojen sekä mainostuotoilla järjestetyn rahoituksen vuoksi
projekti eteni aluksi hyvin hitaasti. Williamsin kunnianhimo kuitenkin
vain kasvoi vuosi vuodelta: ensin ajatus lyhytelokuvista vaihtui yhteen
megalomaaniseen koko illan elokuvaan, sitten Nasruddin sai väistyä
taloudellisista syistä miehen oman näkemyksen tieltä, ja
ääninäyttelijöiksikin alettiin kosiskella Vincent Pricen
kaltaisia suuren maailman tähtiä. Williamsin alettua 80-luvun
alkuvuosina julkisesti puhua vaiheessa olevan teoksensa
tuotantoprosessista, olivat nikkarin visiot paisuneet jo elämääkin
suuremman mestariteoksen ja ”animaation Star Warsin” suuruudenhulluihin
sfääreihin.
Lukemattomien eri nimien alla työstetyn ja 90-luvun puolivälissä keskeneräisenä julkaistun Thief and the Cobblerin tarina ei periaatteessa ole muuta kuin juonellinen runko visuaaliselle spektaakkelille – hengessä Williamsin ongelmallinen taideteos ei varsinaisesti eroa tyypillisestä Hollywood-vyörytyksestä kuin kunnianhimoltaan. Käytännössä kyseessä on tuhannen ja yhden yön tarinoista sekä mongolien ryöstöretkistä ammentava kertomus myyttisestä Kultaisesta kaupungista, jota suojaavat taikakuulat päätyvät muinaisen profetian mukaisesti vääriin käsiin tietäen tuhoa koko valtakunnalle, ellei ennustettu vähäpätöinen pelastaja onnistu pysäyttämään pahaa vihollista ennen sivistyneen maailman tuhoa. Niinpä lankeaakin sankartöiden raskas taakka mykän räätälin sekä mitättömän varkaan harteille, joista kumpaisenkin urotyöt lienevät vähintään yhtä paljon sattumankauppaa kuin seurausta tarkoituksellisesta toiminnasta. Kumpi lopulta onkaan ennustettu sankari, sitä ei tarina kerro.
Thief and the Cobblerin
juoni ei periaatteessa toimi perustasoa pidemmälle, mutta kolmen
vuosikymmenen työn jälkeenkin kesken jääneen teoksen kohdalla tietty
töksähtelevä kerronta lienee hyväksyttävää. Tiettävästi Williamsin
luomus kuitenkin kävi tuotantoaikanaankin läpi niin monta revisiota ja
edellisten ideoita muuttelevia ja kannibalisoivia uusia
käsikirjoituksia, ettei Williamsilla itsellään enää loppuvaiheessa ollut
omien sanojensa mukaan edes konkreettisia suunnitelmia elokuvansa
saattamiseksi loppuun – projektin hajotessa yhä kaoottisempiin
ulottuvuuksiin uusia yksityiskohtia improvisoitiin lennossa. Thief and the Cobbleria
katsoessa kiinnittääkin helposti huomionsa useisiin tarpeettomilta
vaikuttaviin kohtauksiin, jotka eivät tunnu palvelevan oikein
minkäänlaista tarinankerronnallista tarkoitusta, mutta jotka näyttävät
upealta. En esimerkiksi itse ymmärrä, miksi tähän elokuvaan piti
erikseen animoida makea hidastettu kohtaus, joka söi resursseja
moninkertaisesti tavalliseen verrattuna.
Kaikenlaista käsikirjoituksellista antia kiinnostavampaa antia ovatkin mielestäni tekijöiden itsensä lähteet inspiraatioidensa takaa. Vincent Price esittää Thief and the Cobblerissa runomuotoisesti puhuvaa, visuaaliselta designiltaan äärimmäisen monimutkaisia ja yksinkertaisia muotoja yhdistelevää visiiri ZigZagia, jonka nivelten määrä vaihtelee kuminauhan ja narujen varassa liikkuvan marionetin välillä. Williams itse kuvaili lähes kaksimetristä ja luonnostaan karikatyyrimäisen ilmeikästä Priceä luonnossa kuin naulasta naruistaan riippuvaksi nukeksi, mistä taiteilija edelleen kehitteli ihmiskohtaloita ohjailevan pahan ja marionettimaisen nukkemestarin hahmon. Tarinan sankareihin Williams sai idean Charlie Chaplinin ja Harry Langdonin kaltaisista mykän ajan hahmoista. Yhtenä miehen ideana olikin kuvata hyvät mykkinä ja pahat ylettömän suulaina hahmoina, kuin pahuus hallitsisi täydellisesti ihmismieliä tyhjällä puheellaan sankareiden konkreettisen toiminnan ratkaistessa lopulta onnellisen lopun. Vastaavasti silmäpuoleen barbaariin inspiraatio on saatu vanhasta sanonnasta yksisilmäisestä sokeiden maan kuninkaana.
En kuitenkaan suin surmin usko kenenkään katsovan Thief and the Cobbleria
niinkään juonellisen täyttymyksen toivossa, vaan nimenomaan taiteensa
sekä animaationsa vuoksi, ja tällä saralla kyseessä onkin yksi kautta
aikain merkittävimmistä animoiduista elokuvista. Williams
taustaryhmineen meni kunnianhimossaan tyypillisiä satukirjoista ja
pilakuvista ammentavia keskivertoanimaatioita pidemmälle hyödyntämällä
teoksensa tyylittelyssä persialaisten miniatyyrimaalausten,
renessanssitaiteen sekä erilaisten optisten illuusioiden valmiita
ideoita yhdistettynä moderniin animaatioon. Nykysilmään omituisena
piirteenä Thief and the Cobblerin tyyli heitteleekin
suvereenisti kaksi- ja kolmiulotteisen välillä heittäen välistä sekaan
kalansilmäoptiikan sekä paradoksaalisten perspektiivien kaltaisia
jekkuja sekä pitkiä "kamera-ajoja", jotka tarkoituksella suunniteltiin
tekemään oikeille kameroille mahdottomia lennokkaita suunnanmuutoksia ja
liikesarjoja. Vastaavia kohtauksia ei nykyäänkään animaatioissa nähdä
niiden vaativuuden sekä resurssisyöppöyden vuoksi.
Mitä pidemmälle tarina etenee, sen monimutkaisemmaksi ja virtuoosimaisemmaksi myös animaation taso muuttuu. Karkeasti puolivälin paikkeilla kameran kiertäessä kolmiulotteisesti animoidun persialaiskaupungin ympäri, singahtaessa minareettia pitkin taivaalle ja lentäen lintujen mukana aina kaukaiseen maahan, alkaa viimeistään arvostaa Williamsin vuosikymmenien väsymätöntä uurastusta, onhan moisen kohtauksen tekemiseen valutettu enemmän hikeä ja verta kuin moneen kokonaiseen Disney-leffaan yhteensä. Barbaarien sotakoneen marssiessa esiin varsinainen show vasta alkaa: kymmenien ja satojen yksittäin animoitujen hahmojen, siipiratasten ja muiden kappaleiden liikkuessa ruudulla mieleen palaavat Williamsin itsensä elokuvastaan esittämät vertaukset Star Warsin suuntaan. Erään kuulemani tarinan mukaan Roger Rabbittia tehdessään Williamsin veteraaneista koostunut tiimi esitteli ylpeänä työtään Disneyn animaattoreille, ja näiden kertomana monimutkaisimmat kohtaukset olivat niin vaikeita tehdä, että yksittäisten kuvien tussaamiseenkin meni kokonaisia päiviä – yksittäinen mustetahra saattoi tarkoittaa työn aloittamista alusta.
Richard Williamsin, Steven Spielbergin sekä Robert Zemeckisin muodostaman triumviraatin tuottaman Roger Rabbitin menestys oli lopulta tuhon alkua Thief and the Cobblerille.
Hollywoodin rahamiehiä tunnetusti vierastava Williams on itse kertonut
miten alkoi lipsua periaatteistaan saatuaan Warnerilta avokätisen ja
laajat vapaudet kattavan rahoitustarjouksen teoksensa viimeistelemiseksi
julkaisukuntoon. Tavoilleen uskollisesti deadlinen toisensa jälkeen
ohittanut Dick palasi yhä uudelleen hyväntekijöidensä puoleen pyytämään
lisää rahaa, kunnes hermostuneet studiopomot vaativat saada nähdä
Williamsin elokuvan tuotantosuunnitelman kirjallisena. Kun rahoittajille
selvisi, ettei konkreettisia suuntaviivoja oltu pitkiin aikoihin enää
tohdittu edes miettiä, alkoi hirttoköysi Williamsin kaulan ympärillä
nopeasti kiristyä, kunnes Warner vetäytyi lopulta koko projektista.
Viimeinen niitti Williamsin elokuvalle oli Aasiassa puhjennut
talouskriisi, jonka vuoksi harvat jäljelle jääneet sijoittavat veivät Thief and the Cobblerin
oikeudet elokuvan alkuperäisiltä tekijöiltä ja pestasivat
eteläkorealaisen hikipajan työstämään valmiin raadon julkaisukuntoon
vastahakoisen Fred Calvertin johdolla. Calvert on
sittemmin kertonut ottaneensa työn vastaan lähinnä pelastaakseen niin
paljon Williamsin näkemyksestä kuin mahdollista.
Kuten nykyisin jo tiedetäänkin, ei markkinoille lukuisten eri nimien ja omistajien kautta ilmestynyt raakile ole milloinkaan ollut järin kaksinen menestys. Erinäisten yrityskauppojen kautta Williamsin teoksen oikeudet päätyivät lopulta Disneylle, jonka johtokunnalla olikin vielä 2000-luvun alkuvuosina suunnitelmissaan palauttaa alkuperäinen tekijä yhteen elämäntyönsä kanssa, mutta käsinpiirretyn animaation silloinen alamäki yhdessä korkeiden kustannusten sekä korporaation sisäisten vehkeilyjen kanssa tekivät suunnitelmista selvää jälkeä ennen kuin kynää ehdittiin pöydältä nostaakaan. Lähimmäksi Richard Williamsin suurtyön perusteellista restaurointia pääsi mestarin töitä ihaillut Garrett Gilchrist, joka työsti amatöörivoimin käsillä olevista fragmenteista, bootleg-pätkistä, luonnoksista sekä omistajien jäteastioista löydetystä kappaleista mahdollisimman uskollisen version vajaaksi jääneestä elokuvasta. Aikojen saatossa Gilchristin ”Recobbled Cutia” on sittemmin päivitetty useampaankin otteeseen, neljännen ja viimeisimmän revision sisältäessä teräväpiirtotasoista kuvaa, lisätyt musiikit sekä tyhjiä aukkoja täydentäviä stillkuvia.
Thief and the Cobbleria
onkin epäreilua arvioida tavallisen elokuvan tapaan, sillä Williamsin
visiohan ei koskaan varsinaisesti valmistunut mistään tekijän
hyväksymistä julkaisuista nyt puhumattakaan. Historialliselta
merkitykseltään alallaan kyseessä on kuitenkin mitä järkälemäisin ja
suurenmoisin monumentti, jonka henkinen perintö näkyy yhä edelleen
genrensä teoksissa. Pelkästään elokuvaansa tehdessään Richard Williams
päätyi pestaamaan Disneyn, Warnerin ja Fleischerin
veteraanianimaattoreita työskentelemään studiossaan sekä kouluttamaan
satamäärin nuoria tekijöitä animaation kultakauden maailman johtavien
osaajien saloihin. Vuosikymmenien ahertamisen jälkeen nämä samaiset
nuoret jatkoivat uraansa Disneyn ja muiden johtavien nimien leivissä
välittäen vanhojen mestareiden tietotaitoa yhä uusille sukupolville;
Richard Williams itsekin työskenteli vanhuudenpäivillään opettajana.
Ilman Richard Williamsia ja Thief and the Cobbleria Disneyn renessanssia, 90-luvun animaatiokuumetta tai länsianimaatiota nykymuodossaan tuskin olisi olemassakaan.
Arvio: 5/5
THE THIEF AND THE COBBLER: THE RECOBBLED CUT, 2006 USA, Kanada, Iso-Britannia
Ohjaus: Richard Williams, Fred Calvert
Käsikirjoitus: Richard Williams
Näyttelijät: Anthony Quayle, Donald Pleasence, Hilary Pritchard, Joan Sims, Paul Matthews, Vincent Price
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.